Lakitoimistot Turku
Oikeusapu Turku
Luvan saaneisiin oikeudenkäyntiavustajiin ei sen sijaan kohdistuisi vastaavaa aktiivista valvontaa kuin asianajajiin. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja ei siten olisi Asianajajaliiton hallituksen valvonnan alainen, eikä esimerkiksi lakiasiaintoimistoihin voitaisi tehdä niin sanottuja toimistotarkastuksia. Myöskään Asianajajaliiton palkkioriitamenettely ei koskisi luvan saaneita oikeuden käyntiavustajia.
Pakkokeinolain (450/1987) 5 a luvussa säädetään telekuuntelusta, televalvonnasta ja teknisestä tarkkailusta. Luvun 6 a §:n mukaan tuomioistuimen on ottaessaan käsiteltäväksi vakituiseen asuntoon kohdistuvaa teknistä kuuntelua koskevan lupa asian määrättävä kuuntelun kohteena olevan rikoksesta epäillyn ja muiden kuuntelun kohteeksi mahdollisesti joutuvien etuja valvomaan julkinen asiamies. Luvun 6 b §:n mukaan julkiseksi asiamieheksi on määrättävä asianajaja tai julkinen oikeusavustaja.
Rehellisyysvaatimuksella tarkoitetaan sitä, että hakija voidaan todeta rehelliseksi hänen aiemman toimintansa ja hänestä saatujen lausuntojen perusteella. Käytännössä säännöksen merkitys on kuitenkin siinä, että henkilöä, joka on ennen jäsenhakemustaan tuomittu epärehellisyysrikoksesta, ei voida ottaa Asianajajaliiton jäseneksi. Asianajajaliiton ratkaisukäytännössä jäsenhakemus on eräässä tapauksessa hylätty sen johdosta, että hakija oli häntä jäsenhakemuksen johdosta kuultaessa antanut totuudenvastaisia tietoja taloudellisista oloistaan.
Varatuomari Turku
Luvanvaraisuutta puoltavat perusteet koskevat sinänsä pitkälti mainittuja asiamiehiäkin. Heidän kohdallaan puuttuu kuitenkin toimeksiantoon perustuva asiakassuhde asianosaiseen, sillä kyseinen asiamies on työ tai virkasuhteessa asianosaiseen. Asianosainen ei työnantajana ole samanlaisessa suojan tarpeessa kuin asiakas. Myöskään muiden asianosaisten tai tuomioistuimen näkökulmasta ei välttämättä ole suurta eroa siinä, ajaako asiaa esimerkiksi yrityksen toimitus johtaja vai lakimies. Työntekijä on joka tapauksessa työnantajan valvonnan alainen, ja työnantaja on vastuussa työntekijän mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta. Työntekijän epäasianmukainen toiminta saattaa johtaa työsuhteen päättämiseen. Sama ammattieettinen säännöstö ja siihen liittyvä valvonta ei myöskään vaikeuksitta soveltuisi tällaisiin asiamiehiin. Lisäksi tavanomaista vaikeammat asiat annetaan yrityksissä ja muissa yhteisöissä usein ulkopuolisen asiamiehen hoidettavaksi.
Laatutason paranemisen hyödyt olisivat selvästi suuremmat kuin sen aiheuttamat, varsin pienet kustannukset. Luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan pitäisi maksaa edellisissä jaksoissa kuvatut, 300—320 euron suuruinen kertaluonteinen hakemusmaksu ja 350 euron vuotuinen valvontamaksu. Oikeudenkäyntiavustajat todennäköisesti vyöryttäisivät nämä lisäkustannukset, lukuun ottamatta julkisen oikeusavun tilanteita, asiakkailleen. Maksut ovat kuitenkin niin pieniä, että niiden aiheuttama kustannuspaine olisi vähäinen suhteessa oikeudenkäyntiavustajien laskutuksen määrään.
Lakiasiantoimisto Turku
Oikeusavun antamisesta päättää valtion oikeusaputoimisto. Oikeusapua antavat oikeus aputoimistoissa työskentelevät julkiset oikeusavustajat sekä yksityiset lakimiehet. Muissa kuin tuomioistuimissa käsiteltävissä asioissa oikeusapua antavat lähes poikkeuksetta julkiset oikeusavustajat. Lupajärjestelmän ulkopuolelle ehdotetaan rajattavaksi myös asianosaiseen työ tai virkasuhteessa olevat oikeudenkäyntiasiamiehet. Esityksessä ehdotetaan, että ehdotettavassa laissa luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista (1. lakiehdotus) tarkoitetun luvan myöntäisi perustettava uusi riippumaton lautakunta, jonka nimenä olisi oikeudenkäyntiavustajalautakunta.
Juristi Turku
Lausunnonantajat yleisesti ottaen lähes yksimielisesti kannattivat työryhmämietinnössä mainittua tavoitetta oikeudenkäyntien asian osaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten parantamisesta oikeudenkäyntiasiamiesten työn laatutasoa nostamalla. Enemmistö lausunnonantajista suhtautui myös myönteisesti muita oikeudenkäyntiasiamiehiä kuin asianajajia ja julkisia oikeusavustajia koskevan lupa ja valvontajärjestelmän luomiseen.
jos julkista valvontaa pidetään tarpeellisena kyseisen elinkeinotoiminnan laadun tai toimintaan liittyvien tekijöiden vuoksi. Erityistä huomiota perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt luvan myöntämisen edellytyksiin, jotka perustuslakivaliokunnan mukaan tulee riittävän tarkasti osoittaa laissa ja lupaedellytysten harkinnan pitää pääsääntöisesti olla laillisuusharkintaa. Kuluttajansuojalaki ei koske muita palveluita kuin elinkeinonharjoittajan ammatikseen tarjoamia palveluita. Näin ollen esimerkiksi sivutoimena tarjotut palvelut jäävät pääsääntöisesti lain soveltamisalan ulkopuolelle.
Asianajaja Turku
Edellä selostetut oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:ssä säädetyt oikeudenkäyntiasiamiestä koskevat kelpoisuusehdot ovat luonteeltaan ehdottomia. Tuomioistuimen on viran puolesta valvottava, että asiamieheksi ilmoittautunut henkilö täyttää laissa säädetyt kelpoisuusehdot. Jos jonkin kelpoisuusehdon havaitaan puuttuvan, tuomioistuimen on evättävä asianomaiselta esiintymisoikeus asiassa. Näin tuomioistuimen valvonta kohdistuu kelpoisuusehtojen täyttämisen valvontaan.
Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain (456/1970) 24 §:n mukaan luovutettavaksi pyydetyllä henkilöllä tulee lain 15 §:ssä tarkoitetussa tutkinnassa ja asian sen jälkeisessä käsittelyssä sekä hänen säilössä pitämistään tuomioistuimessa käsiteltäessä olla avustajanaan asianajaja.
Käytännössä ylimääräisiä muutoksenhakemuksia tehdään korkeimpaan oikeuteen varsin paljon, mutta ne menestyvät harvoin. Menestyvistä hakemuksista selvästi suurin osa on viranomaisten tekemiä hakemuksia selvien virheiden korjaamiseksi. Korkeimman oikeuden päätehtävänä on kuitenkin oikeuskäytäntöä ohjaavien ennakkoratkaisujen antaminen. Korkeimman oikeuden rajallisia voimavaroja kuluu jonkin verran myös sellaisiin ylimääräistä muutoksenhakua koskeviin asioihin, joilla ei ole menestymisen mahdollisuutta.
Lakimies Turku
Perustuslain voimaan tulon jälkeen edus kunnan perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa siihen, millä edellytyksillä julkinen hallintotehtävä, joka ei sisällä merkittävää julkisen vallan käyttöä, voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle. Vaaditusta taidosta ja käytännöllisestä kokemuksesta säädetään Asianajajaliiton sääntöjen 5 §:ssä, jonka mukaan hakijan on tullut saavuttaa asianajajan toimen harjoittamiseen tarvittava taito ja käytännöllistä kokemusta siinä toimimalla lakimiestutkinnon suoritettuaan ennen jäseneksi pääsyä vähintään neljän vuoden ajan oikeudenhoidon alalla tai siihen verrattavissa oikeustieteellistä koulutusta edellyttävissä toimissa tai tehtävissä, kuitenkin vähintään kaksi vuotta avustavana lakimiehenä asianajotoimistossa, julkisena oikeusavustajana tai itsenäisenä asianajotehtävien hoitajana taikka muussa sellaisessa toimessa, jossa hän on vastaavassa määrin hoitanut asianajotehtäviä.
Oikeuskanslerin valvontatehtävä yleisen edun valvojana liittyy sekä oikeuskanslerille kuuluvaan yleiseen laillisuusvalvontaan että Asianajajaliiton, jolla on välitön valvontavastuu jäseniinsä, valvontamenettelyyn. Jokainen voi kääntyä joko Asianajajaliiton tai oikeuskanslerin puoleen, jos hän katsoo, että asianajaja on laiminlyönyt velvollisuutensa tai menetellyt hyvän asianajajatavan vastaisesti. Asianajajan itsenäinen asema heijastuu oikeuskanslerin valvonnan sisältöön siten, että oikeuskanslerilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta suoraan puuttua asianajajan työhön tai määrätä asianajajalle kurinpidollisia seuraamuksia. Jos oikeuskansleri katsoo hänelle tulleen kantelun perusteella olevan syytä epäillä asianajajan rikkoneen velvollisuuksiaan vastaan, hän siirtää kantelun Asianajajaliiton valvontalautakunnan käsiteltäväksi.